Detection Technology vahvisti kovalla osingolla hyvää taloudellista onnistumista. Tuloskauden positiivisimpiin yllättäjiin ...
Stora Enson tulos on paranemassa hyvin heikosta vertailukaudesta. Komeita lukuja on kuitenkin vielä turha odottaa.
Nokia on ilmoittanut tänään muutoksesta yhtiön johdossa toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin päätettyä jättää tehtävänsä toimitusjohtajana. Nokian hallitus on nimittänyt Justin Hotardin Nokian ...
Jälkipörssin käsittelyssä ovat tällä viikolla UPM, Nokian Renkaat ja Kesko. Näkemykset ovat toimituksen omia. Malta. UPM:n ...
Tämän viikon sijoitusvihjeissä asiantuntijat pohtivat Nokian, SSAB:n, Mandatumin ja Kamuxin osakkeiden houkuttelevuutta sekä ...
”Ihmisellä voi olla auto ja harrasteauto, niin sitten on sijoitussalkku ja harrastesalkku. Iso osa salkusta laitetaan passiiviselle puolelle järkevällä riskiallokaatiolla. Lisäksi voi olla pieni ...
Geopolitiikan riskit ovat näkyneet suomalaissijoittajien salkuissa jo konkreettisesti, ja Trumpin myötä myös poliittiset ...
Yhdysvaltojen laaja työmarkkinaraportti julkaistiin perjantaina, jonka mukaan maassa syntyi maatalouden ulkopuolisia ...
Helsingin pörssin perjantai-iltapäivä etenee hyvin tasaisessa tunnelmassa. Tulosjulkistajista Konecranes jatkaa reipppaassa ...
OTC-listojen kautta pääsee käsiksi sekä pieniin kasvulupauksiin että kansainvälisten suuryhtiöiden talletustodistuksiin.
Helsingin pörssi avasi perjantaina loivaan nousuun. Tulosjulkistajista Konecranesissa nähtiin selvin nousuliike. YIT sen ...
Arvopaperin livelähetykset tarjosivat sijoittajille tarttumapintaa pörssin tulosviikon tapahtumiin joka päivä. Koostimme ...